Päivitetty 30.8.2010/MT
Ween Maan Wiljaa järjestetään 18.-19.9.2010. Kaikki paikat on varattu.
Myyntipaikat on sijoiteltu. Ohessa on lista mukaan päässeistä myyjistä, josta voitte tarkastaa oman paikkanne. Laskut on lähetetty. Pysäköintiliput ja muut kirjalliset ohjeet lähetämme syyskuun alussa.
Oheisista tiedostoista löydätte kartan ja paikkatiedot.
Lisätietoja voi kysellä Marko Toivakalta (p. 020 747 3319).
Alueelle voi tulla pystyttämään telttoja jo perjantaina 17.9. klo 12 jälkeen. Järjestäjät ovat paikalla aamupäivästä alkaen. Alueella on yövartiointi 17.-19.9. klo 20-7.
Muistutamme myös turvallisuudesta. Teltat tarvitsevat painot, sillä alue sijaitsee järven vieressä ja tuulet voivat olla kovat. Jos myyntipaikalla käsitellään avotulta, tarvitaan alkusammutuskalusto. Vähimmäisvaatimus on riittävän iso sammutuspeite JA tarkastettu sammutin (ulkokäytössä olevat sammuttimet on tarkistettava vuosittain). Paloviranomainen suorittaa alueella turvatarkastuksen, jossa tämä varustus on oltava esillä ja helposti käytettävissä.
Koska yleisöä on liikkeellä sunnuntaina klo 16 saakka, emme turvallisuussyistä voi päästää autoja liikkumaan alueella ennen tapahtuman loppumista. Purkuvaiheessa toivomme myös kaikkien siivoavan myyntipaikkansa. Alueella on runsaasti jäteastioita. Paikan siivoamatta jättäminen voi vaikuttaa tulevien vuosien paikkojen jakamiseen.
Elintarvikkeita myyvien tulee lähettää elintarvikkeiden valvontailmoitus osoitteeseen:
Jyväskylän kaupunki
Ympäristöosasto
Eeronkatu 10
40720 JYVÄSKYLÄ
Jyväskylän kaupungin terveysviranomainen suorittaa tarkastuksen kaikissa elintarvikkeita myyvissä pisteissä alueella.
Ilmoittautumislomake.
Täytä, tulosta ja postita tai faksaa.
FKS-Tapahtumat Oy / WMW
PL 112, 40101 Jyväskylä
f. 020 747 3305
etunimi.sukunimi@proagria.fi
Lisätietoja:
Marko Toivakka, puh. 020 747 3319
etunimi.sukunimi@proagria.fi